Torinon käärinliinan autenttisuudesta

Tämän kirjoituksen on tarkoitus toimia eräänlaisena keskustelunavauksena dosentti Juha Hiltusen vierailulle isännöimässäni Herraspodi-podcastissa. Keskustelumme aihe on Torinon käärinliinana tunnetun reliikin autenttisuus. Juha Hiltunen on historioitsija ja kulttuuriantropologi, joka on kirjoittanut Torinon käärinliinasta teoksen Valokuva Jeesuksesta (2019). Kirjoituksen avulla pyrin jäsentämään omia ajatuksiani aiheesta.

Usein Torinon käärinliinan sanotaan olevan maailmanhistorian tutkituin esine. Sitä on tutkittu kenties kaikilla kuviteltavissa olevilla tieteenaloilla aina arkeologiasta botaniikkaan. Kaikesta huolimatta asiantuntijat eivät ole yksimielisiä siitä, mikä tuo Torinon Pyhän Johannes Kastajan katedraalissa säilytettävä reliikki oikeastaan on.

Torinon käärinliinan tapauksessa on helpompaa aloittaa faktoista, jotka kaikki allekirjoittavat: käärinliina on noin 4,4 kertaa 1,1 metrin kokoinen pellavaliina, jossa on himmeä miehen alastonta ruumista muistuttava kuvajainen. Edestä ja takaa näkyvä hahmo näyttää kärsineen tuskallisen kuoleman, ja hänen vammansa ovat yhteensopivat Uuden testamentin kuvaukseen Jeesuksen ristinkuolemasta.

Oikeastaan näiden tosiasioiden lisäksi kaikki muu käärinliinaa koskeva jakaa voimakkaasti mielipiteitä: kuinka vanha käärinliina on? Onko siinä aitoa verta? Ja ennen kaikkea, onko kuvan mies Jeesus Kristus? Maallikon näkökulmasta on hämmentävää, että asiantuntijat päätyvät saman datan perusteella täysin päinvastaisiin johtopäätöksiin. Yritän tässä kirjoituksessa hahmottaa omia ajatuksiani lukemani ja kuulemani perusteella.

Ajanlaskun alusta vai keskiajalta?

Todennäköisesti oletettu yhteys kristinuskon perustajaan tekee tästä kankaanpalasta niin kiistanalaisen. Valehtelisin jos väittäisin, ettei se vaikuta ollenkaan omaankin suhtautumiseeni. Kristitylle ajatus kankaasta, johon Vapahtajamme ruumis on ollut käärittynä, on suorastaan henkeäsalpaava, ja sen vuoksi vaikeaa lähestyä kylmän objektiivisesti.

Kirkko ei ole koskaan ottanut virallisesti kantaa käärinliinan aitouden puolesta, mutta perinteen mukaan sitä on kunnioitettu Kristuksen alkuperäisenä hautaliinana. Katolinen kirkko ei kuitenkaan edellytä jäseniään uskomaan käärinliinan aitouteen.

Skeptikkojen mukaan kyse on keskiaikaisesta väärennöksestä. Väärennösteorian kannattajia on ollut koko käärinliinan tunnetun historian, mutta viimeistään vuonna 1988 tehtyjen radiohiilimittausten ajatellaan vahvistaneen heidän kantansa.

Uskonnollisesta luonteestaan huolimatta jakolinja autenttisuuden ja sen kiistäjien välillä ei kulje vain kristittyjen ja ei-kristittyjen välillä, vaan myös monet kristityt pitävät käärinliinaa väärennöksenä. Erityisesti monet protestantit suhtautuvat tähän kuten muihinkin reliikkeihin nuivasti. Vastaavasti on joitain käärinliinan aitouteen uskovia, jotka eivät tunnusta mitään kristinuskon suuntausta.

Kannat käärinliinan alkuperästä voidaan nähdäkseni jakaa karkeasti kolmeen ryhmään:

a) Käärinliina on aito Jeesus Kristuksen hautaliina. Tätä kantaa edustaa esimerkiksi suomalainen dosentti Juha Hiltunen.

b) Käärinliina on keskiaikainen väärennös. Ymmärtääkseni tällä kannalla ollut valtaosa tiedeyhteisöstä.

c) Käärinliina on keskiajalla tehty taideteos, jota käytettiin uskonnolliin tarkoituksiin. Tämän kannan mukaan se ei siis olisi varsinaisesti väärennös, mutta ei aitokaan. Tätä kantaa edustaa muun muassa katolinen Hugh Farey, joka pitää The Medieval Shroud -blogia.

Kokemukseni mukaan suurin osa tutkijoista ja alan harrastajista on kiinnostunut vain käärinliinan aitoudesta, eivät mahdollisen keskiaikaisen tekijän motiiveista. Heille vaihtoehdot b. ja c. ovat siis yksi ja sama asia. Joka tapauksessa lähes loputtomien tieteellisten tutkimusten olettaisi erottavan hyvinkin selvästi keskiaikaisen teoksen ja ajanlaskun alusta olevan hautaliinan toisistaan. Esimerkiksi aidossa käärinliinassa tulisi olla verta, taideteoksessa taas maalia.

Verta ja siitepölyä?

Vuonna 1990 professorit Walter McCrone ja Joe Nickell tutkivat käärinliinasta otettuja näytteitä. He päättelivät analyysissään, että käärinliinassa ei ole verta vaan maalia tai muuta väriainetta. Tämän saattoi heidän mukaansa päätellä näytteiden sisältämästä rautaoksidista, sinooperista ja elohopeasulfidista. Väite on kyseenalaistettu muun muassa toteamalla, että käärinliinaan on voinut tarttua maalia, kun siitä on tehty jäljennöksiä. (Kunnioitettuna reliikkinä käärinliinasta on tehty jäljennöksiä muissakin kuin vilunkiaikeissa.) Lisäksi Hiltunen huomauttaa teoksessaan, että veri sisältää rautaa, joten rautaoksidin pitäminen todisteena maalista on hänen mukaansa epärehellisen tarkoitushakuista.

Toisaalta maali tai väriaine eivät vielä tarkoita, ettei käärinliinassa voisi olla myös verta. Erilaiset analyysit ovat osoittaneet, että käärinliinassa on kuin onkin verijäämiä. Niiden lisäksi on löydetty pätkiä niin ihmisen kuin erilaisten kasvienkin DNA:sta. Aitouden puolestapuhujien mukaan löydöksissä on erityisen runsaasti juuri lähi-itään viittavia DNA-jäämiä. Toisaalta löydökset ovat niin runsaita, että ne tuntuvat viittaavan kasvien kuin ihmistenkin osalta lähes kaikkialle maailmaan. Luonnollisesti debatin osapuolet pitävät tätä todisteena oman kantansa todenperäisyydestä: aitouden puolustajien mukaan näytteiden runsaus osoittaa käärinliinan tulleen pitkän matkan lähi-idästä Eurooppaan, kun taas sen vastustajien mukaan näin runsas otanta osoittaa vain käärinliinan olleen lukuisten ihmisten kosketeltavana, eikä siitä näin ollen voi erotella väitetyn ristiinnaulitun miehen DNA:ta.

Oikeastaan DNA-löydökset osoittavat vielä yhden asian, josta käärinliinan aitouden puolestapuhujat ja sen vastustajat ovat samaa mieltä. Pitkän historiansa vuoksi Torinon käärinliina on vähintään joiltain osin kontaminoitunut, mikä tekee sen tutkimisesta hankalaa. Keskustelu kontaminaatiosta onkin ollut keskiössä myös vuonna 1988 tehdyissä ja runsasta huomiota herättäneissä radiohiilimittauksissa.

Radiohiilimittauksen luotettavuus

Vuonna 1988 Torinon käärinliina asetettiin sen historian suurimpaan tulikokeeseen, kun katolinen kirkko salli sen iän tutkimisen uudella radiohiilimittausteknologialla. Ennen tuota valtaosa tutkijoista piti käärinliinaa aitona, minkä on arveltu vaikuttaneen kirkon myötämielisyyteen jatkotutkimusten suhteen. Tutkimus herätti voimakkaita tunteita jo etukäteen, sillä se edellytti, että korvaamattoman arvokkaasta reliikistä oli leikattava testipala.

Käärinliinan reunasta leikattu pala jaettiin edelleen kolmeen osaan, jotka lähetettiin Zürichin, Tusconin ja Oxforfin yliopistoihin tutkittavaksi. Kukin yliopisto suoritti itsenäiset mittauksensa, joiden tulokset julkistettiin 13. lokakuuta 1988. Tulokset järisyttivät maailmaa: käärinliinan todettiin olevan noin 95% varmuudella aikaväliltä 1260 – 1390. Valtaosa ihmisistä tietää käärinliinasta vain tämän, eikä pidä muuta tietämisen arvoisenakaan.

Luonnollisesti radiohiilimittauksen tuloksilla on epäilijänsä, vaikka heidän ääntään ei ole juuri nostettu esille. Kriitikoiden mukaan mittausten luotettavuuteen vaikutti mittausalueen kontaminaatio. Kyseisessä reunakohdassa väitetään myös olleen keskiajalla lisätty paikkapala. Lisäksi on huomautettu, että pienestä koealueesta huolimatta laboratorioiden ajoitukset poikkesivat lähes 200 vuotta toisistaan. Radiohiilimittaukseen osallistuneet tahot ovat pääosin kiistäneet niitä kohtaan esitetyn kritiikin.

Vuonna 2010 Arizonan yliopiston vuoden 1988-tutkijatiimiin kuulunuts Timothy Jull suorittu kollegansa Rachel A. Freer-Watersin kanssa uuden mittauksen, eikä löytänyt aiemman tutkimuksen tuloksissa huomautettavaa.

Vuoden 1988 radiohiilimittauksesta on kirjoitettu kirja poikineen, eikä debatin loppua näy. On kuitenkin todettava, että kenties johtopäätöksiään ei kannata nojata pelkkään radiohiilimittaukseen. Hyvä esimerkki tästä on vuonna 2007 Oviedon hikiliinalle tehty radiohiilimittaus. Oviedon hikiliina on reliikki, joka perimätiedon mukaan laitettiin Jeesuksen kasvoille hautauksen yhteydessä. Monien asiantuntijoiden mukaan tutkimukset osoittavat yhteyden sen ja Torinon käärinliinan välillä. Radiohiilimittaus osoitti Oviedon hikiliinan olevan noin vuodelta 700. Tutkimuksen kannalta ongelmalliseksi osoittautui, että hikiliinan dokumentoitu historia ulottui lähes varmasti vuoteen 570. Selitystä tälle ristiriidalle haettiin jälleen esimerkiksi kontaminaatiosta.

Torinon käärinliinaa on yritetty ajoittaa myös muunlaisilla menetelmillä. Vuonna 2005 amerikkalainen kemisti Raymond N. Rogers mittasi käärinliinan kankaan vaniliinipitoisuuksia vaniliinireduktioksi kutsulla menetelmällä. Hänen mukaansa käärinliinan ikähaarukka voisi olla jopa 1300 – 3000 vuotta. Hän myös totesi, että vuoden 1988 radiohiilimittauksessa käytetty näyte ei ollut todennäköisesti alkuperäistä käärinliinakangasta kuten käärinliinan aitouden puoltajat ovat esittäneetkin. Rogersin tutkimus julkaistiin vertaisarvioidussa ja hyvämaineisessa Thermochimica Acta -tiedelehdessä.

Viimeisimpänä käärinliinasta kiinnostunutta maailmaa kuohutti vuonna 2022 toteutettu ja viime vuoden lopulla laajaa mediahuomiota saanut tutkimus. Barrin yliopiston kristollografian professorin Liberato de Caron tutkimysryhmän tutki käärinliinan kuitujen hajoamista uudella laajakulmaröntgensirontamenetelmällä (Wide-Angle X-Ray Scattering, WAXS). Tutkijaryhmä kokeili menetelmää toisiin antiikkisiin pellavakankaisiin, jotka on ajoitettu radiohiilimittauksella. Ryhmä totesi heidän menetelmänsä ja radiohiilimittaus tuottavat yhdenmukaisia tuloksia, jos näytteet olivat välttyneet kontaminaatiolta. Sen jälkeen he vertasivat menetelmällään Torinon käärinliinan kuitua ajanlaskun alun Israelista peräisin olevaan näytteeseen ja totesivat ne yhtäpitäviksi. Tutkimuksen johtopäätös oli siis, että käärinliina voi hyvinkin olla 2000 vuotta vanha.

Viimeisin tutkimus on sen verran tuore, ettei sitä olla ehditty kiistää vielä kovin laajasti. Lienee kuitenkin varmaa, että tutkimus tulee kohtaamaan monenlaista kritiikkiä, kuten tiedettä tehdessä toki kuuluukin. Artikkelissaan tutkijaryhmä peräänkuuluttaa itsekin jatkotutkimuksia ja huomauttaa, että WAXS-menetelmällä tutkimusta voidaan tehdä huomattavasti pienemmillä näytepalalla (puoli millimetriä) kuin radiohiilimittausta. Lisäksi samaa näytepalaa voidaan tutkia useita kertoja toisin kuin radiohiilimittauksessa, jossa näytepala tuhoutuu.

 Lopuksi

Tutkimusmenetelmien kehittyminen tuonee Torinon käärinliinasta lisätietoa lähivuosina, mutta yleisesti hyväksyttyä lopputulosta tuskin on näköpiirissä. Käärinliina pysyy siis rakastettuna ja vihattuna reliikkinä hamaan tulevaisuuteen riippumatta tieteellisistä tutkimuksista. 

Oma kantani kääriinliinaan on tällä hetkellä agnostinen. Emotionaaliselta kannalta toivoisin sen olevan aito, mutta rationaalinen puoleni ei ole täysin vakuuttunut kumpaankaan suuntaan. Argumentit puolin ja toisin ovat mielestäni vahvoja, ja maallikon on vaikea muodostaa asiasta vahvaa kantaa. Toisaalta jopa asiantuntija joutuu nöyrtymään käärinliinan mysteerin edessä, sillä kenelläkään ei voi olla pätevyyttä kaikilta tieteenaloilta, joiden valossa Torinon käärinliinaa on tutkittu. Olen tässä lyhyessä tekstissä nostanut esiin vain murto-osan niistä aspekteista, joita käärinliinasta on tutkittu. 

Yksilölle Torinon käärinliina muodostaakin kiehtovan älyllisen haasteen, joka parhaimmillaan vahvistaa hänen uskoaan. Pelkän käärinliinan varaan maailmankatsomustaan ei kannata kuitenkaan varata.

Joululenkki (Kohti maratonia - osa 3)

Chat GPT:n luoma kirjoituksen teeman mukainen kuvituskuva.

Siunattua joulunaikaa kaikille!

Päätin pitää kinkun syömisestä tauon ja juosta pitkästä aikaa kunnollisen pituisen lenkin. Samalla ajattelin tehdä blogiini ensimmäisen kirjoituksen, joka ei ole silkkaa metatason sofismeja vaan todellista dataa harjoitteluni edistymisestä.

Olen vasta aloitellut fysioterapeutin antamien liikkeiden tekemistä, joten on ennenaikaista arvioida niiden vaikutusta. Sen sijaan minulla oli ensimmäistä kertaa käytössäni polvituki.

Odotusteni vastaisesti tuki ei siirtänyt polvikivun alkua myöhemmäksi, vaan se alkoi tuttuun tapaan noin kahden kilometrin kohdalla. Toisaalta polvea kevyesti puristava kangastuki tuntui tekevän kivusta jotenkin erilaista, siedettävämpää.

Juoksin lopulta 9,4 kilometriä. Loppumatkasta polvikipu oli jo melko voimakasta. Treenistä jäi silti hyvä fiilis, koska se oli pisin juoksuni aikoihin. Polveani ei myöskään sattunut seuraavana päivänä, kuten on joskus käynyt juostuani kivusta piittaamatta. Kenties polvituella oli tähän vaikutusta.

Lopuksi vielä älykellon antamaa dataa juoksustani. Sen perustella voitaneen todeta, että tekniikassani on paljonkin parannettavaa, eivätkä minua jäykäksi tyypiksi kritisoineet ole aivan väärässä.

Kohti maratonia – osa 2: Yksi askel eteen, kaksi taaksepäin?

Edellisessä kirjoituksessani julistin koko maailmalle henkselit paukkuen aikovani juosta toukokuussa maratonin. Nyt pelkään lähteneeni soitellen sotaan, sillä maratonprojektini on ottanut roimasti takapakkia.

Opettajan ammattiin olennaisesti liittyvä lukukauden lopun työsuma on osaltaan pitänyt minut kaukana lenkkipolusta. Sen lisäksi edellisessäkin kirjoituksessani käsittelemäni polvivaiva on voimistunut. Kipu tulee kuin kello kaulassa: kun noin kaksi kilometriä on juostu, vasenta polvea alkaa vihloa lumpion ulkoreunalta. Tämä jos mikä tuntuu lannistavalta. Näillä jaloillako pitäisi pystyä juoksemaan 42,195 kilometriä?

Olen miettinyt, rikoinkohan polveani entisestään juostessani elokuussa puolimaratonin hampaat irvessä. Entä voiko esimerkiksi kylmentynyt lämpötila vaikuttaa polven kuntoon? Entä jos koko vaiva onkin psykosomaattinen? Tunnen itseni välillä varsinaiseksi noitatohtoriksi miettiessäni ongelman syytä.

Fysioterapeutin vastaanotolla

Koska en ole löytänyt itse pysyvää ratkaisua vaivaan, varasin ajan fysioterapeutille. En ainakaan vielä psykoterapeutille. Ensimmäisen viiden minuutin aikana hän teki silmiä avaavan havainnon: jalkani ovat lihasmassaltaan todella epäsymmetriset. Vasemman jalan reisi näyttää riisitautisen jalalta oikeaan verrattuna! Katsoessani jalkojani kokovartalopeilistä ihmettelin, miten en ollut sitä itse huomannut.

Lisäksi fysioterapeutti väänteli jalkaani monenlaisiin asentoihin ja kyseli joukon kysymyksiä, joiden kaikkien johtopäätös oli jotakuinkin sama. Polvi vaivaa minua juostessa ja vain juostessa, joten kyse on mitä ilmeisemmin vasemman jalan tukilihasten heikkoudesta. Tapaamisen päätteeksi sain printin, jossa on kolme lihaskuntoliikettä, joita minun pitäisi tehdä.

Asiantuntevan oloinen fysioterapeutti antoi myös yllättävän neuvon: hänen mukaansa ennen pitkää juoksua on sallittua – jopa suotavaa – ottaa tulehduskipulääkettä. Kivunlievityksen lisäksi tästä on kuulemma apua juoksusta johtuvan tulehduksen torjunnassa. Minä kun olin kuvitellut tällaisen lääkkeellisen aistien turruttamisen olevan terveydelle haitallista, ellei jopa suoranaista narkomaniaa. Taidan silti harkita.

Kysyessäni erilaisten luontaistuotteiden mielekkyydestä sain vastauksen, että kreatiinista saattaa olla ainakin teoriassa hyötyä, koska se parantaa lihasten verenkiertoa.

Juoksijaksi kasvaminen

Lihasharjoittelun tuominen osaksi juoksuharrastusta tuo siihen jälleen uuden puolen, johon en ollut varautunut. Olin vasta hyväksynyt, että venytteleminen on osa liikkuvan ihmisen arkea. Haluan juosta - en venytellä ja voimailla! Maksaako vaivaa jatkaa treenaamista, jos sen vuoksi joutuu tekemään niin paljon kaikkea ylimääräistä, joka ei innosta? Vaikuttaa siltä, että minun on jälleen päivitettävä luutuneita asenteitani.

Nuorempana harrastin liikuntaa lähinnä fiilispohjalta. Lähdin lenkille, kun huvitti ja juoksin sen verran kuin sattui lähtemään. Sen sijaan katsoin, että monipuolinen treeni puhumattakaan treeniohjelmista ei sovi ”taiteilijaluonteelleni”. Tuolloin oli helppoa juosta pitkäkin matka nopeasti. Toisaalta ilman sitoutumista ja tavoitteellisuutta oli yhtä helppo heittää lenkkarit nurkkaan ja lopettaa.

Kestävyysjuoksussa ei ole kyse pelkästään siitä, että saa itsensä silloin tällöin lenkkipolulla hikoilemaan. Pikemminkin kestävyysjuoksu on itsekuria ja pitkäjänteisyyttä vaativa elämäntapa. Päästäkseen maaliin ei riitä, että sietää kylkipistosta tai polvikipua, vaan on noudatettava kurinalaisuutta jatkuvasti. Siksi vain murto-osa ihmisistä juoksee maratonin, vaikka lähes jokaisella on siihen fyysiset valmiudet.

Toivoakseni minäkin voin vielä jonain päivänä kutsua itseäni maratoonariksi.

Kohti maratonia -treenipäiväkirja (osa 1)

Espoon rantamaratonin puolimaraton 21.9.2024.

Yksi syy blogini uudelleen elävöittämiseen oli halu kirjoittaa uudelleen löytämästäni juoksuharrastuksesta. Ajatus pitää julkista treenipäiväkirjaa tuntui hauskalta, koska jaan tietoja lenkeistäni ja edistymisestäni muutenkin ystävieni kanssa. Tarkoitus on nimenomaan dokumentoida omaa edistystäni, ei kirjoittaa minkäänlaista opasta. Olen kaukana asiantuntijasta, ja pikemminkin toivon saavani lukijoilta vinkkejä ja kannustusta, enkä päinvastoin.

Silkan huomiohakuisuuden lisäksi vaikuttimenani on luoda itselleni positiivista suoristuspainetta. Olen huomannut, että tavoitteeseen pääsee helpommin, kun sen jakaa jonkun kanssa. Tämän jälkeen perääntyminen on vaikeampaa.

Taustani

Lenkkeilin nuorena aktiivisesti ja haaveilin juoksevani joskus maratonin, mutta polvivaivat ja perheellistymiseen liittyvät kiireet saivat minut unohtamaan nämä haaveet vuosikausiksi. Kahdenkymmenen ja kolmenkymmenenviiden ikävuoden välillä en juossut montaakaan lenkkiä ja useimpina niistä harvoistakin seuranani oli lyhyen matkan jälkeen vasenta polvea vaivaava kipu. Hyväksyin alistuneena, että maraton jäänee minun kohdallani haaveeksi.

Vasta vajaa vuosi sitten löysin juoksemisen innon uudelleen saatuani sähköpostiini mainoksen Espoon rantamaratonista. Yleiskuntoni oli melko hyvä, sillä harrastin työmatkapyöräilyä kesät talvet, ja kesäisin tein pidempiäkin pyöräretkiä, mutta polveni kunto oli pieni mysteeri. Pyöräillessä se ei oireillut, mutta juostessa kipu alkoi yleensä noin kolmen kilometrin jälkeen, mikä sai pidemmän matkan juoksemisen tuntumaan utopistiselta ajatukselta. Päätin silti hetkellisessä innonpuuskassa ilmoittautua puolimaratonille ja katsoa kuinka käy.

Rantamaratonille ilmoittautumisen jälkeen aloitin säännöllisen harjoittelun. En tiennyt – enkä tiedä vieläkään – polvivaivani perimmäistä syytä, mutta tutkittuani asiaa päätin kokeilla, voisiko apu löytyä kehonhuollollisilla toimenpiteillä. Aloitin jokaisen lenkin venyttelemällä jalkani perinpohjaisesti. Tämä on varmaan useimmille liikkuville ihmisille itsestään selvää, mutta ei minulle. Nuorena en piitannut venyttelystä tai lämmittelystä: juoksu oli juoksua eikä siihen kuulunut voimistelu ja muu lanteiden pyörittely.

Venyttelyllä tuntui olevan selkeä vaikutus. Pystyin pian juoksemaan pidempiä matkoja. Polvi (tai polvet) kipeytyivät yhä mutta vasta pidemmän matkan jälkeen. Toisaalta olin yllättynyt, miten raskaalta juokseminen tuntui jaloissa, vaikka olin pyöräillyt toisinaan hyvin pitkiäkin matkoja: pisin pyöräretkeni oli pituudeltaan yli 500 kilometriä neljän päivän aikana (Espoo – Köyliö – Tampere – Espoo).

Tilanne nyt

Espoon rantamaraton pidettiin 21.9.2024. Juoksin tuolloin puolimaratonin aikaan 2:24:31. Ei mikään huippuaika mutta mielestäni hyvä tulos miehelle, joka vajaa puoli vuotta aiemmin pystyi juoksemaan vain muutaman kilomerin. Ensisijainen tavoitteeni oli muutenkin maaliin pääseminen, vaikka nälkä toki välillä uhkasi kasvaa syödessä.

Matkan aikana molemmat polveni kipeytyivät voimakkaasti, ja noin puolivälin kohdalla pelkäsin joutuvani keskeyttämään. Ennen varsinaista suoritusta pisin lenkkini oli ollut korkeintaan 13 kilometriä, joten kyseessä oli eräänlainen hyppy tuntemattomaan. Uskoin silti pystyväni, jos vain polven tai polvien kipu ei kasva infernaaliseksi.

Onnistuminen puolimaratonilla sai minut uskomaan, että kenties vielä pitkäjänteisemmällä harjoittelulla nuoruuteni haave täyspitkästä maratonistakin on mahdollinen. Juuri tällä tiellä olen nyt. Ilmoittauduin toukokuussa 2025 pidettävään Helsinki City Running Day -maratonille. Tarkoitukseni on dokumentoida edistystäni tähän blogiin. Kaikki kommentit ja neuvot kokeneemmilta liikkujilta ovat tervetulleita. Lisäksi jaan mielelläni kokemuksia saman tavoitteen parissa puurtavien kanssa.

Blogini on palannut

(Kuva: Wikimedia Commons)

Espoonjoessa on virrannut paljon vettä sitten edellisen tällä alustalla julkaisemani kirjoituksen. En ole viime vuosina juurikaan blogannut, koska olen keskittynyt muihin asioihin. 

Viime aikoina olen kokenut kasvavaa tarvetta kirjoittamiseen, mutta sopiva kanava on puuttunut. Pohdin uuden blogin perustamista, koska monet vanhat kirjoitukseni eivät ole kestäneet aikaa kovin hyvin. Monet eivät edusta nykyisiä näkemyksiäni sisällöltään tai sävyltään. Uuden blogini olisi muutenkin tarkoitus olla luonteeltaan erilainen: ikään kuin julkinen päiväkirja, ei poliittinen manifesti. En toki voi enkä aio luvata, etteikö paasausta olisi jatkossakin tiedossa.

Päädyin lopulta jatkamaan siitä, mihin kynäni putosi vajaa kymmenen vuotta sitten. Vanhat kirjoitukseni saavat jäädä. Ne toimikoot sekä ajankuvina ja muistoina. Mitä tulee muuttuviin mielipiteisiin, tuskin nykyisistäkään näkemyksistäni kaikki jäävät pysyviksi.

Espoossa,
20.10.2024

 

Blogini on muuttanut

En päivitä enää tätä blogia, vaan kaikki kirjoitukseni ilmestyvät jatkossa osoitteessa www.stefanholm.fi

O. Rehn ja puolueiden epätasapuolinen kohtelu

Arvon Olli Rehn

Marssitte vajaa viikko sitten protestina ulos Helsingin yliopiston puoluejohtajien EU-tentistä. Mielestänne teitä ja puoluettanne oli kohdeltu epätasapuolisesti, kun järjestäjät eivät olleet saaneet paneelin aikataulua sopimaan Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän aikatauluun ettekä te saanut tuurata häntä, koska ette ole puolueenne puheenjohtaja. Mikäli tämä on teistä epätasapuolista kohtelua, teitä saattaa järkyttää se, mitä aion kertoa teille eduskunnan ulkopuolisten puolueiden arjesta.

Ensinnäkin tentti, josta marssitte ulos, ei ollut nimensä mukaisesti ”Puoluejohtajien suuri Eurooppa-keskustelu”. Se oli oikeastaan hyvin pieni. Suomessa on kahdeksan puoluetta, jotka eivät saaneet kansanedustajia viime eduskuntavaaleissa eivätkä tämän takia saaneet kutsua tähän tai juuri muihinkaan median noteeraamiin vaalipaneeleihin.

Epätasapuolisen kohtelun syy on siis huono menestys edellisissä vaaleissa, joissa niitä myös kohdeltiin epätasapuolisesti edelliseen vaalimenestykseen vedoten. Mitä luulette: onko tällaisella epätasapuolisella kohtelulla vaikutusta puolueiden menetykseen?

Syrjivä media

Mediassa näiden puolueiden olemassaolo pääsääntöisesti jätetään huomiotta. Silloinkin, kun tästä linjasta poiketaan, niistä käytetään termiä ”pienpuolue”, joka sisältää oletuksen, että pienuus olisi niiden pysyvä ominaisuus eikä niitä siksi tarvitse ottaa vakavasti. Tätä periaatetta noudatetaan myös vaaleja edeltävässä uutisoinnissa siitä huolimatta, että yksikään puolue ei ole saanut vielä yhtään ääntä.

Puolueiden jaoittelu koon mukaan on harvoin perusteltua, mutta mikäli näin haluttaisiin tehdä, tarjolla olisi muitakin vaihtoja kuin edellisten vaalien voimasuhteet. Esimerkiksi nykyisten vaalien ehdokasmäärät tarjoavat mielenkiintoisen näkökulman. Edustamallani ”pienpuolueella”, Itsenäisyyspuolueella, on ehdokkaita kaikista manner-Suomen vaalipiireistä yhteensä 151 –­ maan seitsemänneksi eniten –, minkä vuoksi se jättää taakseen esimerkiksi hallituspuolue RKP:n 104:n ehdokkaan määrän.

Silti emme ole mediassa tasapuolisesti tai edes seitsemänneksi eniten äänessä oleva puolue.

Yleisradio osana rakenteellista korruptiota

Kaupalliselta medialta tätä saattaa odottaakin, sillä niiden tarkoitus on tuottaa osakkeenomistajilleen rahallista hyötyä. Sen sijaan verovaroin rahoitettavan Yleisradion tulisi toimia näiden vastapainona kansanvallan airuena. Se, ettei tämä toteudu, on erityisen tuomittavaa ja tekee Yleisradiosta osan maamme sisäänrakennettua harvainvaltaa.

Yleisradiolla on lailla säädetty erityisvastuu kohdella puolueita ”tasapuolisesti ja yhdenmukaisia periaatteita noudattaen” (Puoluelaki 10 § 2. momentti). Silti Yleisradio rikkoo tätä vaatimusta vaaleista toiseen muun muassa jakamalla eduskuntapuolueet ja eduskunnan ulkopuoliset puolueet eri tv-tentteihin ja tarjoamalla jälkimmäisille edellisiin nähden täysin minimaalisesti televisionäkyvyyttä.

Tätä pohdittaessa kannattaa huomioida, että puolueet, joita Yleisradio suosii vuodesta toiseen, ovat samoja eduskuntapuolueita, jotka päättävät viime kädessä niin omista puoluetuistaan kuin Yleisradion rahoituksestakin. Kansalla ei ole asiaan mitään sanottavaa.

Poliittisin perustein myönnetyt tuet

Puoluetuet ovat puolueellisen median jälkeen maamme merkittävin puolueiden epätasapuolisuutta luova tekijä. Valtioneuvosto myöntää puolueille vuosittain runsaat 30 miljoonaa euroa avustusta. Tukea ei kuitenkaan jaeta puolueiden kesken tasan eikä kannatuksen, vaan edellisissä vaaleissa saavutettujen kansanedustajapaikkojen mukaan. Eduskunnan ulkopuoliset puolueet on rajattu kokonaan tuen ulkopuolelle.

Mitään järkiperustetta tälle ETYJ:inkin huomautuksen saaneelle epäkohdalle ei ole. Jäljelle jäävät siis vain poliittiset perusteet. Puoluetuet pitävät eduskunnan pienimpien puolueiden ja sen ulkopuolisten puolueiden välisen kaulan sopivan suurena.

Toinen vielä selkeämmin poliittisin perustein myönnetty valtapuolueiden asemaa pönkittävä tuki ovat poliittisten nuorisojärjestöjen tuet. Tuen määrään vaikuttavat järjestön toiminnan määrä, sen laatu sekä ajankohtaisuus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Poliitikkojen ilman yhtään objektiivista mittaria tekemä päätös poliittisten nuorisojärjestöjen tuista ei voi olla kuin poliittinen.

Nopeasti kasvaneen puolueen nuorisojärjestönä Perussuomalaiset nuoret ovat asettaneet nuorisojärjestöjen tuet kiusalliseen valoon. Tyytymättöminä saamansa tuen määrään PS-nuoret veivät asian oikeuteen ja voittivat. Silti seuraava tukipäätös jatkoi samaa linjaa, ja se tullaan myös viemään oikeuteen. Tuleekin olemaan mielenkiintoista nähdä, muuttuuko suuntaus, jos Perussuomalaiset pääsevät seuraavaan hallitukseen.

PS-nuorten alhaista tukea on perusteltu muun muassa vähäisellä ja kehittymättömällä toiminnalla. Toiminnan lisäämiseen ja kehittämiseen tarvitsisi kuitenkin rahaa. Eipä ihme, että eduskunnan ulkopuolisten puolueiden nuorisojärjestöistä vain Piraattinuoret ja Kommunistinen Nuorisoliitto saavat opetus- ja kulttuuriministeriön tukea. Määrät (KomNL 4500 euroa ja Pinu 11 600 euroa) ovat kuitenkin täysin olemattomia suhteessa esimerkiksi keskustanuorten saamaan 662 000 euroon (sekä Keskustan opiskelijaliiton 57 900 euroon) verrattuna. Eikä niihinkään oltaisi välttämättä päästy ilman Piraattipuolueen poikkeuksellisen vahvaa kansainvälistä verkostoa ja nuorta jäsenkuntaa sekä SKP:n pitkää historiallista perintöä. Myöskään jälkimmäisen ja Vasemmistoliiton yhteinen menneisyys SDKL:n kautta ei liene täysin merkityksetön.

Poliittisten nuorisojärjestöjen tukijärjestelmä luo puolueiden kannatukseen itseään toteuttavan kierteen, jonka avulla vanhat puolueet kaappaavat nuoret mukaan toimintaansa. Tämä toteutetaan Veikkauksen varoilla, joiden tarkoitus olisi tukea maamme hyvinvointia.

Maassamme on myös kasapäin erilaisia apurahoja ja kulttuuritukia, joiden myöntämisperusteet ovat kirjavat. Olennaista on, että näistä päättävät ministerit ja työryhmät, jotka koostuvat poliittisten puolueiden jäsenistä. Paavo Arhinmäki voi väittää, ettei kulttuuritukia myönnetä järjestelmässämme poliittisin perustein. Minä sen sijaan uskon, että poliitikkokin on ihminen ja alttiimpi myöntämään esimerkiksi apurahaa ennemmin oman viiteryhmänsä taiteilijalle kuin jollekulle toiselle.

Tuolileikkejä vai demokratiaa?

Olli Rehn, te sanotte, että mielestänne on tärkeää toimia reilujen pelisääntöjen varassa. Pelkäänpä, että te ette tiedä – tai ette halua tietää – edellä kuvaamani kaltaisesta poliittisesta syrjinnästä mitään. Oma puolueenne, Keskusta, kun ei jää siinä ainakaan häviäjien puolelle.

Politiikassa on kyse yhteisistä asioista, ei ihmisistä. Järjestelmämme on kuitenkin rakennettu pitämään politiikka eduskunnan ulkopuolella, jotta sen sisällä voidaan leikkiä tuolileikkejä ja arvuutella, kuka on seuraava pääministeri, ja tulisiko noudattaa ennemmin hänen vai vielä istuvan pääministerin aikataulua.