Kohti maratonia -treenipäiväkirja (osa 1)

Espoon rantamaratonin puolimaraton 21.9.2024.

Yksi syy blogini uudelleen elävöittämiseen oli halu kirjoittaa uudelleen löytämästäni juoksuharrastuksesta. Ajatus pitää julkista treenipäiväkirjaa tuntui hauskalta, koska jaan tietoja lenkeistäni ja edistymisestäni muutenkin ystävieni kanssa. Tarkoitus on nimenomaan dokumentoida omaa edistystäni, ei kirjoittaa minkäänlaista opasta. Olen kaukana asiantuntijasta, ja pikemminkin toivon saavani lukijoilta vinkkejä ja kannustusta, enkä päinvastoin.

Silkan huomiohakuisuuden lisäksi vaikuttimenani on luoda itselleni positiivista suoristuspainetta. Olen huomannut, että tavoitteeseen pääsee helpommin, kun sen jakaa jonkun kanssa. Tämän jälkeen perääntyminen on vaikeampaa.

Taustani

Lenkkeilin nuorena aktiivisesti ja haaveilin juoksevani joskus maratonin, mutta polvivaivat ja perheellistymiseen liittyvät kiireet saivat minut unohtamaan nämä haaveet vuosikausiksi. Kahdenkymmenen ja kolmenkymmenenviiden ikävuoden välillä en juossut montaakaan lenkkiä ja useimpina niistä harvoistakin seuranani oli lyhyen matkan jälkeen vasenta polvea vaivaava kipu. Hyväksyin alistuneena, että maraton jäänee minun kohdallani haaveeksi.

Vasta vajaa vuosi sitten löysin juoksemisen innon uudelleen saatuani sähköpostiini mainoksen Espoon rantamaratonista. Yleiskuntoni oli melko hyvä, sillä harrastin työmatkapyöräilyä kesät talvet, ja kesäisin tein pidempiäkin pyöräretkiä, mutta polveni kunto oli pieni mysteeri. Pyöräillessä se ei oireillut, mutta juostessa kipu alkoi yleensä noin kolmen kilometrin jälkeen, mikä sai pidemmän matkan juoksemisen tuntumaan utopistiselta ajatukselta. Päätin silti hetkellisessä innonpuuskassa ilmoittautua puolimaratonille ja katsoa kuinka käy.

Rantamaratonille ilmoittautumisen jälkeen aloitin säännöllisen harjoittelun. En tiennyt – enkä tiedä vieläkään – polvivaivani perimmäistä syytä, mutta tutkittuani asiaa päätin kokeilla, voisiko apu löytyä kehonhuollollisilla toimenpiteillä. Aloitin jokaisen lenkin venyttelemällä jalkani perinpohjaisesti. Tämä on varmaan useimmille liikkuville ihmisille itsestään selvää, mutta ei minulle. Nuorena en piitannut venyttelystä tai lämmittelystä: juoksu oli juoksua eikä siihen kuulunut voimistelu ja muu lanteiden pyörittely.

Venyttelyllä tuntui olevan selkeä vaikutus. Pystyin pian juoksemaan pidempiä matkoja. Polvi (tai polvet) kipeytyivät yhä mutta vasta pidemmän matkan jälkeen. Toisaalta olin yllättynyt, miten raskaalta juokseminen tuntui jaloissa, vaikka olin pyöräillyt toisinaan hyvin pitkiäkin matkoja: pisin pyöräretkeni oli pituudeltaan yli 500 kilometriä neljän päivän aikana (Espoo – Köyliö – Tampere – Espoo).

Tilanne nyt

Espoon rantamaraton pidettiin 21.9.2024. Juoksin tuolloin puolimaratonin aikaan 2:24:31. Ei mikään huippuaika mutta mielestäni hyvä tulos miehelle, joka vajaa puoli vuotta aiemmin pystyi juoksemaan vain muutaman kilomerin. Ensisijainen tavoitteeni oli muutenkin maaliin pääseminen, vaikka nälkä toki välillä uhkasi kasvaa syödessä.

Matkan aikana molemmat polveni kipeytyivät voimakkaasti, ja noin puolivälin kohdalla pelkäsin joutuvani keskeyttämään. Ennen varsinaista suoritusta pisin lenkkini oli ollut korkeintaan 13 kilometriä, joten kyseessä oli eräänlainen hyppy tuntemattomaan. Uskoin silti pystyväni, jos vain polven tai polvien kipu ei kasva infernaaliseksi.

Onnistuminen puolimaratonilla sai minut uskomaan, että kenties vielä pitkäjänteisemmällä harjoittelulla nuoruuteni haave täyspitkästä maratonistakin on mahdollinen. Juuri tällä tiellä olen nyt. Ilmoittauduin toukokuussa 2025 pidettävään Helsinki City Running Day -maratonille. Tarkoitukseni on dokumentoida edistystäni tähän blogiin. Kaikki kommentit ja neuvot kokeneemmilta liikkujilta ovat tervetulleita. Lisäksi jaan mielelläni kokemuksia saman tavoitteen parissa puurtavien kanssa.