Torinon käärinliinan autenttisuudesta

Tämän kirjoituksen on tarkoitus toimia eräänlaisena keskustelunavauksena dosentti Juha Hiltusen vierailulle isännöimässäni Herraspodi-podcastissa. Keskustelumme aihe on Torinon käärinliinana tunnetun reliikin autenttisuus. Juha Hiltunen on historioitsija ja kulttuuriantropologi, joka on kirjoittanut Torinon käärinliinasta teoksen Valokuva Jeesuksesta (2019). Kirjoituksen avulla pyrin jäsentämään omia ajatuksiani aiheesta.

Usein Torinon käärinliinan sanotaan olevan maailmanhistorian tutkituin esine. Sitä on tutkittu kenties kaikilla kuviteltavissa olevilla tieteenaloilla aina arkeologiasta botaniikkaan. Kaikesta huolimatta asiantuntijat eivät ole yksimielisiä siitä, mikä tuo Torinon Pyhän Johannes Kastajan katedraalissa säilytettävä reliikki oikeastaan on.

Torinon käärinliinan tapauksessa on helpompaa aloittaa faktoista, jotka kaikki allekirjoittavat: käärinliina on noin 4,4 kertaa 1,1 metrin kokoinen pellavaliina, jossa on himmeä miehen alastonta ruumista muistuttava kuvajainen. Edestä ja takaa näkyvä hahmo näyttää kärsineen tuskallisen kuoleman, ja hänen vammansa ovat yhteensopivat Uuden testamentin kuvaukseen Jeesuksen ristinkuolemasta.

Oikeastaan näiden tosiasioiden lisäksi kaikki muu käärinliinaa koskeva jakaa voimakkaasti mielipiteitä: kuinka vanha käärinliina on? Onko siinä aitoa verta? Ja ennen kaikkea, onko kuvan mies Jeesus Kristus? Maallikon näkökulmasta on hämmentävää, että asiantuntijat päätyvät saman datan perusteella täysin päinvastaisiin johtopäätöksiin. Yritän tässä kirjoituksessa hahmottaa omia ajatuksiani lukemani ja kuulemani perusteella.

Ajanlaskun alusta vai keskiajalta?

Todennäköisesti oletettu yhteys kristinuskon perustajaan tekee tästä kankaanpalasta niin kiistanalaisen. Valehtelisin jos väittäisin, ettei se vaikuta ollenkaan omaankin suhtautumiseeni. Kristitylle ajatus kankaasta, johon Vapahtajamme ruumis on ollut käärittynä, on suorastaan henkeäsalpaava, ja sen vuoksi vaikeaa lähestyä kylmän objektiivisesti.

Kirkko ei ole koskaan ottanut virallisesti kantaa käärinliinan aitouden puolesta, mutta perinteen mukaan sitä on kunnioitettu Kristuksen alkuperäisenä hautaliinana. Katolinen kirkko ei kuitenkaan edellytä jäseniään uskomaan käärinliinan aitouteen.

Skeptikkojen mukaan kyse on keskiaikaisesta väärennöksestä. Väärennösteorian kannattajia on ollut koko käärinliinan tunnetun historian, mutta viimeistään vuonna 1988 tehtyjen radiohiilimittausten ajatellaan vahvistaneen heidän kantansa.

Uskonnollisesta luonteestaan huolimatta jakolinja autenttisuuden ja sen kiistäjien välillä ei kulje vain kristittyjen ja ei-kristittyjen välillä, vaan myös monet kristityt pitävät käärinliinaa väärennöksenä. Erityisesti monet protestantit suhtautuvat tähän kuten muihinkin reliikkeihin nuivasti. Vastaavasti on joitain käärinliinan aitouteen uskovia, jotka eivät tunnusta mitään kristinuskon suuntausta.

Kannat käärinliinan alkuperästä voidaan nähdäkseni jakaa karkeasti kolmeen ryhmään:

a) Käärinliina on aito Jeesus Kristuksen hautaliina. Tätä kantaa edustaa esimerkiksi suomalainen dosentti Juha Hiltunen.

b) Käärinliina on keskiaikainen väärennös. Ymmärtääkseni tällä kannalla ollut valtaosa tiedeyhteisöstä.

c) Käärinliina on keskiajalla tehty taideteos, jota käytettiin uskonnolliin tarkoituksiin. Tämän kannan mukaan se ei siis olisi varsinaisesti väärennös, mutta ei aitokaan. Tätä kantaa edustaa muun muassa katolinen Hugh Farey, joka pitää The Medieval Shroud -blogia.

Kokemukseni mukaan suurin osa tutkijoista ja alan harrastajista on kiinnostunut vain käärinliinan aitoudesta, eivät mahdollisen keskiaikaisen tekijän motiiveista. Heille vaihtoehdot b. ja c. ovat siis yksi ja sama asia. Joka tapauksessa lähes loputtomien tieteellisten tutkimusten olettaisi erottavan hyvinkin selvästi keskiaikaisen teoksen ja ajanlaskun alusta olevan hautaliinan toisistaan. Esimerkiksi aidossa käärinliinassa tulisi olla verta, taideteoksessa taas maalia.

Verta ja siitepölyä?

Vuonna 1990 professorit Walter McCrone ja Joe Nickell tutkivat käärinliinasta otettuja näytteitä. He päättelivät analyysissään, että käärinliinassa ei ole verta vaan maalia tai muuta väriainetta. Tämän saattoi heidän mukaansa päätellä näytteiden sisältämästä rautaoksidista, sinooperista ja elohopeasulfidista. Väite on kyseenalaistettu muun muassa toteamalla, että käärinliinaan on voinut tarttua maalia, kun siitä on tehty jäljennöksiä. (Kunnioitettuna reliikkinä käärinliinasta on tehty jäljennöksiä muissakin kuin vilunkiaikeissa.) Lisäksi Hiltunen huomauttaa teoksessaan, että veri sisältää rautaa, joten rautaoksidin pitäminen todisteena maalista on hänen mukaansa epärehellisen tarkoitushakuista.

Toisaalta maali tai väriaine eivät vielä tarkoita, ettei käärinliinassa voisi olla myös verta. Erilaiset analyysit ovat osoittaneet, että käärinliinassa on kuin onkin verijäämiä. Niiden lisäksi on löydetty pätkiä niin ihmisen kuin erilaisten kasvienkin DNA:sta. Aitouden puolestapuhujien mukaan löydöksissä on erityisen runsaasti juuri lähi-itään viittavia DNA-jäämiä. Toisaalta löydökset ovat niin runsaita, että ne tuntuvat viittaavan kasvien kuin ihmistenkin osalta lähes kaikkialle maailmaan. Luonnollisesti debatin osapuolet pitävät tätä todisteena oman kantansa todenperäisyydestä: aitouden puolustajien mukaan näytteiden runsaus osoittaa käärinliinan tulleen pitkän matkan lähi-idästä Eurooppaan, kun taas sen vastustajien mukaan näin runsas otanta osoittaa vain käärinliinan olleen lukuisten ihmisten kosketeltavana, eikä siitä näin ollen voi erotella väitetyn ristiinnaulitun miehen DNA:ta.

Oikeastaan DNA-löydökset osoittavat vielä yhden asian, josta käärinliinan aitouden puolestapuhujat ja sen vastustajat ovat samaa mieltä. Pitkän historiansa vuoksi Torinon käärinliina on vähintään joiltain osin kontaminoitunut, mikä tekee sen tutkimisesta hankalaa. Keskustelu kontaminaatiosta onkin ollut keskiössä myös vuonna 1988 tehdyissä ja runsasta huomiota herättäneissä radiohiilimittauksissa.

Radiohiilimittauksen luotettavuus

Vuonna 1988 Torinon käärinliina asetettiin sen historian suurimpaan tulikokeeseen, kun katolinen kirkko salli sen iän tutkimisen uudella radiohiilimittausteknologialla. Ennen tuota valtaosa tutkijoista piti käärinliinaa aitona, minkä on arveltu vaikuttaneen kirkon myötämielisyyteen jatkotutkimusten suhteen. Tutkimus herätti voimakkaita tunteita jo etukäteen, sillä se edellytti, että korvaamattoman arvokkaasta reliikistä oli leikattava testipala.

Käärinliinan reunasta leikattu pala jaettiin edelleen kolmeen osaan, jotka lähetettiin Zürichin, Tusconin ja Oxforfin yliopistoihin tutkittavaksi. Kukin yliopisto suoritti itsenäiset mittauksensa, joiden tulokset julkistettiin 13. lokakuuta 1988. Tulokset järisyttivät maailmaa: käärinliinan todettiin olevan noin 95% varmuudella aikaväliltä 1260 – 1390. Valtaosa ihmisistä tietää käärinliinasta vain tämän, eikä pidä muuta tietämisen arvoisenakaan.

Luonnollisesti radiohiilimittauksen tuloksilla on epäilijänsä, vaikka heidän ääntään ei ole juuri nostettu esille. Kriitikoiden mukaan mittausten luotettavuuteen vaikutti mittausalueen kontaminaatio. Kyseisessä reunakohdassa väitetään myös olleen keskiajalla lisätty paikkapala. Lisäksi on huomautettu, että pienestä koealueesta huolimatta laboratorioiden ajoitukset poikkesivat lähes 200 vuotta toisistaan. Radiohiilimittaukseen osallistuneet tahot ovat pääosin kiistäneet niitä kohtaan esitetyn kritiikin.

Vuonna 2010 Arizonan yliopiston vuoden 1988-tutkijatiimiin kuulunuts Timothy Jull suorittu kollegansa Rachel A. Freer-Watersin kanssa uuden mittauksen, eikä löytänyt aiemman tutkimuksen tuloksissa huomautettavaa.

Vuoden 1988 radiohiilimittauksesta on kirjoitettu kirja poikineen, eikä debatin loppua näy. On kuitenkin todettava, että kenties johtopäätöksiään ei kannata nojata pelkkään radiohiilimittaukseen. Hyvä esimerkki tästä on vuonna 2007 Oviedon hikiliinalle tehty radiohiilimittaus. Oviedon hikiliina on reliikki, joka perimätiedon mukaan laitettiin Jeesuksen kasvoille hautauksen yhteydessä. Monien asiantuntijoiden mukaan tutkimukset osoittavat yhteyden sen ja Torinon käärinliinan välillä. Radiohiilimittaus osoitti Oviedon hikiliinan olevan noin vuodelta 700. Tutkimuksen kannalta ongelmalliseksi osoittautui, että hikiliinan dokumentoitu historia ulottui lähes varmasti vuoteen 570. Selitystä tälle ristiriidalle haettiin jälleen esimerkiksi kontaminaatiosta.

Torinon käärinliinaa on yritetty ajoittaa myös muunlaisilla menetelmillä. Vuonna 2005 amerikkalainen kemisti Raymond N. Rogers mittasi käärinliinan kankaan vaniliinipitoisuuksia vaniliinireduktioksi kutsulla menetelmällä. Hänen mukaansa käärinliinan ikähaarukka voisi olla jopa 1300 – 3000 vuotta. Hän myös totesi, että vuoden 1988 radiohiilimittauksessa käytetty näyte ei ollut todennäköisesti alkuperäistä käärinliinakangasta kuten käärinliinan aitouden puoltajat ovat esittäneetkin. Rogersin tutkimus julkaistiin vertaisarvioidussa ja hyvämaineisessa Thermochimica Acta -tiedelehdessä.

Viimeisimpänä käärinliinasta kiinnostunutta maailmaa kuohutti vuonna 2022 toteutettu ja viime vuoden lopulla laajaa mediahuomiota saanut tutkimus. Barrin yliopiston kristollografian professorin Liberato de Caron tutkimysryhmän tutki käärinliinan kuitujen hajoamista uudella laajakulmaröntgensirontamenetelmällä (Wide-Angle X-Ray Scattering, WAXS). Tutkijaryhmä kokeili menetelmää toisiin antiikkisiin pellavakankaisiin, jotka on ajoitettu radiohiilimittauksella. Ryhmä totesi heidän menetelmänsä ja radiohiilimittaus tuottavat yhdenmukaisia tuloksia, jos näytteet olivat välttyneet kontaminaatiolta. Sen jälkeen he vertasivat menetelmällään Torinon käärinliinan kuitua ajanlaskun alun Israelista peräisin olevaan näytteeseen ja totesivat ne yhtäpitäviksi. Tutkimuksen johtopäätös oli siis, että käärinliina voi hyvinkin olla 2000 vuotta vanha.

Viimeisin tutkimus on sen verran tuore, ettei sitä olla ehditty kiistää vielä kovin laajasti. Lienee kuitenkin varmaa, että tutkimus tulee kohtaamaan monenlaista kritiikkiä, kuten tiedettä tehdessä toki kuuluukin. Artikkelissaan tutkijaryhmä peräänkuuluttaa itsekin jatkotutkimuksia ja huomauttaa, että WAXS-menetelmällä tutkimusta voidaan tehdä huomattavasti pienemmillä näytepalalla (puoli millimetriä) kuin radiohiilimittausta. Lisäksi samaa näytepalaa voidaan tutkia useita kertoja toisin kuin radiohiilimittauksessa, jossa näytepala tuhoutuu.

 Lopuksi

Tutkimusmenetelmien kehittyminen tuonee Torinon käärinliinasta lisätietoa lähivuosina, mutta yleisesti hyväksyttyä lopputulosta tuskin on näköpiirissä. Käärinliina pysyy siis rakastettuna ja vihattuna reliikkinä hamaan tulevaisuuteen riippumatta tieteellisistä tutkimuksista. 

Oma kantani kääriinliinaan on tällä hetkellä agnostinen. Emotionaaliselta kannalta toivoisin sen olevan aito, mutta rationaalinen puoleni ei ole täysin vakuuttunut kumpaankaan suuntaan. Argumentit puolin ja toisin ovat mielestäni vahvoja, ja maallikon on vaikea muodostaa asiasta vahvaa kantaa. Toisaalta jopa asiantuntija joutuu nöyrtymään käärinliinan mysteerin edessä, sillä kenelläkään ei voi olla pätevyyttä kaikilta tieteenaloilta, joiden valossa Torinon käärinliinaa on tutkittu. Olen tässä lyhyessä tekstissä nostanut esiin vain murto-osan niistä aspekteista, joita käärinliinasta on tutkittu. 

Yksilölle Torinon käärinliina muodostaakin kiehtovan älyllisen haasteen, joka parhaimmillaan vahvistaa hänen uskoaan. Pelkän käärinliinan varaan maailmankatsomustaan ei kannata kuitenkaan varata.