Toivoisin että minun ei tarvitsisi käyttää huomisesta
puhuessani konditionaalia, mutta silloin minun pitäisi juosta maraton. Olen
odottanut huomista Helsinki City Runia ainakin syyskuusta asti. Itse
maratonista olen haaveillut noin puolet elämästäni.
Valitettavasti oloni on kaukana itsevarmasta. Harjoitteleminen
on jäänyt melkein yhtä epäsäännölliseksi kuin tämän treenipäiväkirjan
pitäminen. Maaliskuun lopussa juoksin yhden spontaanin puolimaratonin aikaan 2:19,
mutta sen jälkeen tuli stoppi. Esteinäni (tai tekosyinäni) ovat olleet perhe-
ja työkiireiden lisäksi pitkittynyt flunssa sekä yleinen saamattomuus.
Koska h-hetki lähestyi pelottavasti, päätin tällä viikolla
kokeilla hiukan kuntoani. Juoksin noin 10 kilometrin lenkin, jonka aikana vasen
polvi kipeytyi jälleen voimakkaasti. Polvi arasteli monta päivää lenkin
jälkeenkin.
Lähtökohdat eivät siis ole kovin hyvät, ja järkeni kehottaisikin
juoksemaan ennemmin puolimaratonin ja kokeilemaan täysimatkaa uudelleen
syksyllä. Varmasti pitkän tähtäimen juoksuharrastustakin ajatellen olisi järkevämpää
olla rikkomatta paikkojaan silkkaa jääräpäisyyttäni.
Jostain selittämättömästä syystä haluan silti kokeilla. Minusta
myös tuntuu, että mikäli polvet kestävät, myös minä kestän. Huomenna minulla on
vain yksi tavoite: päästä maaliin. En lupaa muuttaa Kurdistaniin, jos en
onnistu, mutta parhaani teen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti