Uusalkiolainen seminaari pohti EU:n tulevaisuutta

Espoossa järjestettiin perjantaina 4.10 harvinaislaatuinen keskustelutilaisuus aiheenaan Euroopan Unionin tulevaisuus ja Suomen asema. Keskustelijoina toimivat Vihreän liiton ja Europarlamentin jäsen Tarja Cronberg, Keskusta-puolueen Vantaan kaupunginvaltuutettu Johannes Hirvaskoski ja Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesonen. 

Tilaisuuden järjestänä toimi toistaiseksi rekisteröimätön yhdistys, joka kantaa nimeä Uusalkiolainen seura. Seuran puuhamiehinä toimii joukko pääkaupunkiseutulaisia Keskusta-puolueen jäseniä, joita yhdistää kiinnostus Santeri Alkion ajatteluun ja halu luoda puolueiden välistä kansalaiskeskustelua poliittiseen kenttään. Nimestään huolimatta Uusalkiolainen seura ei pyri luomaan puhdasoppista alkiolaista ideologiaa vaan Alkion ajattelu toimii ennemmin innoittajana ja suunnan näyttäjänä, kuin dogmin luojana.

Tilaisuudesta teki harvinaislaatuisen etenkin keskustelun avoimuus. Koska valtamedia ei tarjoa mahdollisuutta aitoon keskusteluun Euroopan Unionista, keskustelijoiksi olivat valikoituneet EU-myönteinen Tarja Cronberg, muihin keskustelijoihin puolueensa nimen mukaisesti keskilinjaa ajava Johannes Hirvaskoski, sekä EU-vastainen Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesonen. Muiden osanottajien yllätykseksi jopa Euroopan parlamentin jäsen Tarja Cronberg kritisoi EU:n korkeinta johtoa vähättelevistä puheista, joiden mukaan nykyinen kriisi on vain läpihuutojuttu. Hänen mukaansa EU on aidosti tilanteessa, jossa mikään ei ole varmaa.

Illan edetessä kuultiin erilisia visioita siitä, mihin suuntaan EU:n toivottaisiin kehittyvän. Tarja Cronberg toi esille enemmän vapaaehtoisuuteen perustuvan ja eri nopeuksilla, mutta samaan suuntaan kehittyvien jäsenmaiden EU:n. Kaikkien halukkuudesta edetä samaan suuntaan ei kuitenkaan oltu yksimielisiä. Johannes Hirvaskoski peräänkuulutti jatkuvan integaation ja EU:sta eroamisen sijaan vallan hajauttamista ja subsidiriaatti-periatteen vakavasti ottavaa EU:ta. Konkreettisinta linjaa edusti Antti Pesonen, jonka mukaan Suomen olisi palattava ETA-sopimukseen ja keskuspankkirahoitukseen. Odotettavasti etenkin omaan keskuspankkiraoitukseen siirtyminen herätti vasta-argumentteja, joihin kaikkiin ei valitettavasti ehditty paneutua.

Vaikka EU:n ongelmat jäivätkin vielä ratkaisematta, Espoossa koettiin jotain, mitä Suomi ja koko EU tarvitsisivat lisää: keskustelua. Demokratia vaatii pohjakseen keskustelua. Tilaisuus jossa eri mieltä olevat keskustelijat kohtaavat toisensa, ovat aidosti kiinnostuneita kuuntelemaan toistensa näkemyksiä ja jossa europarlamentaarikon ääni painaa saman verran kuin tavallisen kansalaisen, tulisi käydä televisiossa, radiossa tai lehden sivuilla eikä pienessä lounaskahvilassa.

Räsäsgate ja kaksinaismoralismi

Aina kun Päivi Räsänen sanoo jotain, ihmiset suuttuvat. Kaikista vihastuneimmat vaativat jälleen kerran sisäministerimme eroa. Viimeksi kansa nousi barrikadeille Räsästä vastaan, kun hän rohkeni ehdottaa faktoihin vedoten yökerhojen sulkemisajan aikaistamista.

Tällä kertaa on kyse Räsäsen kansanlähetyspäivillä pitämästä puheesta. Kymmenen sivun pituisesta puheesta on irrotettu muutaman rivin pätkiä, joita on sitten yli- ja alitulkittu eri tarkoitusperien mukaisesti. Joidenkin mukaan Räsänen on jopa yllyttänyt ihmisiä rikkomaan lakia sanoessaan, että Raamattu on lain yläpuolella.

Näin Räsänen oikeasti sanoi:

Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia.

Tämän jälkeen hän viittaa Apostolien tekojen kohtaan, jossa apostolit jatkoivat kristinuskon levittämistä esivallan kielloista huolimatta, ja Martti Lutherin kirjoitukseen, jossa todetaan että jos on valittava kumpi meihin vihastuu – Jumala vai esivalta – on parempi valita esivalta.

Kehottiko Räsänen siis rikkomaan lakia? Ei. Sanoiko hän edes, että Raamattu on lain yläpuolella? Ei oikeastaan.

Hän toteaa, että on olemassa tilanteita, jossa ihminen saattaa joutua miettimään lain rikkomista. Tämän jälkeen hän antaa esimerkkejä kirjoituksista, joissa näin on tehty. Räsäsen puheesta kilpaa rikosilmoituksia tehtailleet tahot joutuvat siis pettymään, sillä hän ei suoranaisesti kehota ihmisiä yhtään mihinkään.

Sen lisäksi että Räsäsen sanoja on kohtuuttomasti kärjistetty, koko kohussa on aimo annos kaksinaismoralismia, kuten kohuissa yleensäkin. Kuvitellaanpa, että Räsänen olisikin käyttänyt Jumalan sana- ilmauksen sijasta sanaa omatunto. Näin varmaankin moni olisi yhtynyt puheen sanomaan, sillä ymmärtäähän jokainen ilman Natsi-Saksasta poimittua esimerkkiäkin, että vaikka lakeja tuleekin pääsääntöisesti noudattaa, ne eivät ole aina oikeassa.

Tarkka lukija saattaa kuitenkin huomata, että Räsänen nimenomaan puhui omastatunnosta. Kristityille Jumalan sanan ja omantunnon välinen yhteys on selviö. Jos teot eivät ole linjassa Jumalan sanan kanssa, omatuntokaan ei ole puhdas. Räsänen myöskään ei mainitse, mitä kohtaa tai minkälaista tulkintaa Jumalan sanasta hän tarkoittaa, puhumattakaan tapausta johon tätä tulisi soveltaa. Hän siis jättää koko kysymyksen kuulijan omantunnon varaan.

Jos Räsänen olisi käyttänyt sanaa ”omatunto”, koko puhe olisi todennäköisesti jäänyt vaille suurempaa huomiota. Jotain toista puhujaa olisi saatettu jopa ylistää näistä sanoista. Mutta ei Räsästä, sillä hänellä ei ole populismin suomaa suojaavaa karismaa, eikä häntä maailman vainotuimman ryhmän, kristittyjen, edustajana kosketa sama sosiaalinen sananvapaus kuin muita.

Yksi räsäs-kohun suurimpia hyötyjiä on eroakirkosta.fi – palvelu. Sen tiedottaja Petri Karisma on yksi lukuisista Räsäsen puheen tahallaan tai hätäisyyttään väärin ymmärtäneistä henkilöistä. Hän on esittänyt kysymyksen, siitä sallisiko Räsänen esimerkiksi muslimien ”rikkoa lakia, jos Koraanissa on heidän mielestään parempia ohjeita”. Kuten yllä totesin, Räsänen ei kehottanut ketään rikkomaan lakia, joten kysymyksenasettelu on jo sinänsä väärä. Olen kuitenkin varma, että Räsänen sallisi myös muslimien ja jopa ateistien joissain tilanteissa miettivän onko oikein toimia lain vai omantunnon mukaan. Näitä tilanteita on ehkä vähän, mutta niitä varmasti on.

Abortti ja teurastus

Räsäsen kannoissa aborttiin, homoliittoihin ja eutanasiaan ei ole mitään uutta. Abortin vertaamisesta eläimen teurastukseen saa kuitenkin myyvät otsikot, joten toimittajat tarttuivat siihen. Rajuun vertaukseen sisältyi myös pointti, joka ei tule ilmi vain sanojen pintaa raaputtamalla. Kukaan toimittajista ei halunnut tai uskaltanut tuoda sitä esiin, sillä se olisi saattanut laukaista oikeaakin keskustelua.

Vielä yksi lainaus:

Hedelmöityksen jälkeen ihmisen kehityksessä ei ole mitään ratkaisevaa käännekohtaa, jossa sikiön voitaisiin katsoa saavuttaneen ihmisyyden. Ensimmäiset merkit kehittyvästä keskushermostosta nähdään alkion kolmannen elinviikon alussa ja viikon kuluttua sydän aloittaa toimintansa, siis kauan ennen aborttirajoja. Seitsemän viikon ikäisen alkion keskushermoston on todettu lähettävän impulsseja elimistöön. Kahdeksannella viikolla on voitu rekisteröidä sikiön EEG eli aivosähkökäyrä.

 Abortti-ikäinen lapsi ei ole tunnoton kudoskappale, vaan yksilö, joka kykenee tuntemaan kipua. Eläinsuojelulaki antaa paremman suojan lopetettavalle eläimelle kuin aborttilaki syntymättömälle lapselle. Eläimelle ei saa teurastettaessa tuottaa kipua, mutta abortin kivuliaisuudesta ei uskalleta edes keskustella.

Niinpä. Suosittelen jokaista uhraamaan tälle ajatuksen – jos uskaltaa.  

YLE johdattelee äänestäjiä

Tarjosin oheista tekstiä Helsingin Sanomien mielipidepalstalle, mutta sitä ei julkaistu.

Yleisradio esitti Keskiviikkona 29.5 ohjelman ”Vaalien välissä: Kataisen kevättodistus”. Kyseessä oli tavallista vaaliväittelyä muistuttava keskusteluohjelma, jossa analysoitiin eduskunnan ja erityisesti hallituksen toimintaa vaalikautensa puolivälissä.

YLE:n ohjelmaopas ilmoittaa virheellisesti, että väittelyyn osallistuivat ”puoluejohtajat”. Kaikki kansalaiset eivät välttämättä tiedä, että ohjelmasta puuttui koko joukko puolueiden puheenjohtajia. Paikalta puuttuivat Itsenäisyyspuolueen, Köyhien asialla:n , Muutos 2011:n, Piraattipuolueen, Suomen Kommunistisen Puolueen, Suomen Työväenpuolueen ja Vapauspuolueen, eli kaikkien seitsemän eduskunnan ulkopuolisen puolueen, puheenjohtajat.

Median tulisi kohdella puolueita tasapuolisesti. Nyt eduskunnan ulkopuolisia puolueita kohdellaan jonkinlaisina leikkipuolueina. Tällaisesta kohtelusta tulee helposti puolueiden kannatuksen suhteen itseään toteuttava ennustus. Se että valtiorahoitteisella tv-kanavalla äänen saavat vain valtion puoluetukea saavat puolueet on vähintäänkin epäilyttävää.

Loppujenlopuksi eduskuntapuolueet eivät eroa kovin paljon toisistaan. Esimerkiksi eurokriisin käsittely ei voi olla kovin monipuolista porukalla, joista jokainen kannattaa EU:ta ja Euroa. Perussuomalaiset on ainoa, joka ei ilmaise kantaansa suoraan. Tämä johtuu siitä, että heillä ei sellaista olekaan. Yksipuolinen keskustelu mahdollistaa Perussuomalaisille kaksilla korteilla pelaamisen, jolloin he saavat sekä EU-vastaisia että myönteisiä ääniä ja voivat päättää lopullisen kantansa vasta jälkeenpäin sen mukaan mikä osoittautuu heille kannattavimmaksi.

Erityisesti demokratian kannalta olisi tärkeää, että eduskunta- ja hallituspuolueita saataisiin haastaa myös eduskunnan ulkopuolelta. Ennen viime kunnallisvaaleja lähes jokaisen eduskuntapuolueen riveistä kalasteltiin ääniä puhumalla suoran kansanvallan puolesta. En ole erityisen yllättynyt, että nämä puheet on unohdettu vaalien välissä, kuten myös saman nimisessä tv-ohjelmassa. Nyt jo pelkät kansalaisaloitteet aiheuttavat eduskunnassa närää. Olisi reilua jos äänestäjille kerrottaisiin, että on olemassa puolueita, jotka kannattavat tätä ja monia muitakin heille tärkeitä asioita myös vaalien välissä.

YLE ei toki ole ainoa media, joka tähän syyllistyy, mutta verovaroin rahoitettavana kanavana sillä on erityinen velvollisuus toimia muille esimerkkinä.

-Stefan Holm

Itsenäisyyspuolue
Uudenmaanpiirin varapuheenjohtaja

Suomi ei todellakaan ole demokratia

(Kirjoitus on itsenäinen jatko-osa aiemmalle tekstilleni Myyttien murtamista: Suomi ei ole demokratia – äänestä pienpuoluetta!)

Kansalaiset, meitä on jälleen kerran huijattu.

Kun lokakuussa 2011 Suomen perustuslakiin kirjattiin kansalaisille oikeus laatia eduskunnalle kansalaisaloite, en ollut järin innoissani. Osaltaan tämä johtui siitä, että samaan aikaan perustuslakiin kirjattiin myös eduskunnalle oikeus suorittaa ”Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle” (Suomen perustuslaki, 94§), mutta myös siitä etten uskonut sen välttämättä lisäävän kansanvaltaa. Paradoksaalisesti uskoin sen voivan jopa heikentää sitä.

Sen sijaan että suomalaisten kansalaisaloitteet johtaisivat sitoviin kansanäänestyksiin – kuten Sveitsissä – ne päätyvät vain eduskunnan käsiteltäväksi. Kansalaisaloitteet ovatkin siis vain näennäisdemokratian jatke. Aloitteen laatijalle syntyy vaikuttamisen illuusio, kun eduskunta suuressa armossaan vain lotkauttaakin korviaan hänen vaivannäölleen. Valitettavasti aloite ei kuitenkaan velvoita eduskuntaa mihinkään, vaan kansanedustajat voivat äänestää (ja äänestävätkin) niistä omin puoluepoliittisin perusteinsa. Näin muutospaineina ilmenevän toimeliaan kansalaisen liikaenergia saadaan purettua ja asiat palautettua normaaliin harvainvaltaiseen päiväjärjestykseensä.

Todellisuus osoittautui kuitenkin vielä odotuksianikin röyhkeämmäksi. Vielä maaliskuun alussa eduskunnassa vallitsi yhteisymmärrys siitä, että kansalaisaloitteet tulisi käsitellä niin ”etteivät aktiiviset kansalaiset turhautuisi”. Kuitenkin kun ensimmäinen 50000 allekirjoitusta saanut aloite luovutettiin eduskunnalle, kukaan ei tuntunut tietävän miten sen kanssa tulisi menetellä! Rivien välistä voinee päätellä, ettei yhdenkään aloitteen uskottu tai toivottu pääsevän eduskuntaan asti. Kun nyt näin pääsi kuitenkin käymään eikä menettelytavasta päästy yhteisymmärrykseen, eduskunnan puhemiesneuvosto päätti pestä kätensä ja antaa valiokunnille vapaat kädet aloitteiden käsittelyssä. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että aloitteet voidaan jättää kokonaan käsittelemättä jos ne eivät valiokuntaa miellytä.

Hätääntyneiden kansanedustajien suusta kuullut kommentit ovat olleet vähintäänkin ylimielisiä. Tasa-arvoinen avioliittolaki -kansalaisaloitteesta närkästynyt Anne Holmlund (kok.) esitti kysymyksen, onko kansalaisaloitteiden tarkoitus olla ”lainsäädännönohituskaista”. Kristillisdemokraattien Peter Österman sen sijaan pitää kansalaisaloitteita tarpeettomina, koska ”nykyisessä järjestelmässä päättäjät saavat kansalaisilta luottamuksen päättää asioista neljän vuoden aikana.”

Argumentti kansan luottamuksesta perustuu kehäpäätelmään, jolla eduskunta oikeuttaa vallankäyttönsä: ”Äänestäessään kansa antaa eduskunnalle luottamuksensa. Kansanedustajilla on kansan luottamus, koska kansa on äänestänyt heidät.” Tähän voi aiheellisesti esittää kysymyksen: mitä vaihtoehtoja kansalle jää? Kansalainen voi joko ”antaa luottamuksensa” eli äänestää, tai jättää äänestämättä ja olla käyttämättä näennäinenkin vaikuttamismahdollisuutensa.

Vaikka suomalainen äänestäjä luottaisikin edustajaansa vielä äänestämishetkellä, äänestyslapun pudottua kirstuun on myöhäistä enää katua. Siinä missä sveitsiläisten kollegoittensa päätökset voivat tulla kansalaisten torppaamaksi niin sanotulla ”kansalaispäätöksellä” (kansalaisaloitteen vastakohta, ks. Opas suoraan demokratiaan, s. 33), suomalaisella kansanedustajalla on seuraavat neljä vuotta vapaat kädet tehdä käytännössä mitä vain.

Sitovien kansanäänestysten ja riippumattoman perustuslakituomioistuimen puuttuessa, lainsäädännöstä vastaava eduskunta on käytännössä lain yläpuolella. Kuten Anne Holmlundkin varmasti ymmärtää, tämän takia kansalaisaloitteen alkuperäinen tarkoitus oli nimenomaan toimia ohituskaistana omaan rauhalliseen tahtiinsa köröttelevän puoluepolitiikan ohi. Niin meille ainakin luvattiin.

Onko kansalaisaloitteilla sitten tämän jälkeen enää mitään virkaa? Ohituskaistan tultua tukituksi, kansalaisaloitteiden vaikutus virallisia teitä pitkin saattaa olla vähäinen, mutta kuten Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesonen kirjoittaa: Kansalaisaloitteiden suurin merkitys on eduskunnan ulkopuolella.

Historia on opettanut meille, että epädemokraattiset järjestelmät romahtavat aina ennemmin tai myöhemmin. Tämän toteamus lausutaan meillä usein itsetyytyväisellä äänenpainolla sisällyttäen sanoihin oletuksen, että meidän järjestelmämme olisi demokratia. Järjestelmämme on kuitenkin vain näennäisdemokratia, joka vaatii pystyssä pysyäkseen ihmisten uskoa sen demokraattisuudesta. Useita vuosia jatkunut talouskriisi, sen takia entisestään kaventunut demokratia ja alati laskeva äänestysaktiivisuus ovat kuitenkin merkkejä vääjäämättä lähestyvästä järjestelmän romahduksesta.

Romahdus tulee yhtä varmasti kuin aurinko nousee, sillä näin ei voi jatkua enää pitkään. Meidän tehtävämme ei ole kuitenkaan jäädä odottamaan, vaan yrittää minimoida tappiot ja ennen kaikkea luoda pohjaa uudelle alulle. Kun uusi alku koittaa, meidän on oltava ensimmäisenä paikalla pystyttämässä uutta kestävää ja kansanvaltaista järjestelmää.  

Mielipidekirjoitus jota HS ei julkaissut

Lähetin lauantaina Helsingin Sanomien yleisönosastolle vastineen Jussi Pullisen kirjoitukseen "Emme olisi mitään ilman EU:ta". Soitin tänään (tiistaina) lehteen kysyäkseni, mikä on kirjoitukseni tilanne. Vastaus oli, että kirjoitusta ei julkaista. Tiedustellessani syytä, vastaus oli: "suuren tekstitarjonnan takia". Julkaisen tekstin siis blogissani ja toivon, että se tavoittaa myös Helsingin Sanomien uutispäällikkö Jussi Pullisen:

Harhaluuloja EU:sta

HS julkaisi 28.3 uutispäällikkönsä Jussi Pullisen ylistyslaulun otsikolla ”Emme olisi mitään ilman EU:ta”. Luritus kuuluu kuitenkin samaan kategoriaan kuin propagandalaulut yleensä: se on kaunista kuultavaa, mutta valitettavasti sen tarjoama utopia perustuu virheellisiin väitteisiin ellei suoranaisiin valheisiin.

Pullinen lukee EU:n tuomiin hyötyihin muun muassa vapaan liikkuvuuden, turvaavat sisämarkkinat ja koulujen vaihto-ohjelmat. Pullinen, kuten harmittavan moni suomalainen aina ulkoministeri Alexander Stubbia myöten, on kuitenkin tietämätön, että mikään edellä mainituista ei edellystä EU-jäsenyyttä. EU-jäsenyyden jälkeen Suomi olisi edelleen osa Euroopan talousalueen (ETA)-sopimusta, joka turvaisi kaikki nämä edut, mutta ei veisi Suomen itsenäisyyttä. 

Vaatii myös kummallista logiikkaa väittää, että EU:n tuomista direktiivi- ja säännösviidakosta olisi jotain hyötyä Suomelle. Ne rajoittavat kauppaa ja osuvat erityisesti pienyrittäjien nilkkaan. Tämän takia EU ja suuryritykset tulevatkin hyvin juttuun keskenään. Valtiollinen suvereniteetti valuu näin kansalta suurpääoman lobbareiden käsiin.

Pullisen argumenteista absurdein on kuvata EU:n yhteistä ulkopolitiikkaa ”turvalliseksi selkänojaksi”. Liittymällä osaksi suurvaltarakennetta, joka yhdessä Yhdysvaltojen kanssa sotii ja asettaa taloudellisia pakotteita muuta maailmaa vastaan, emme saavuta turvaa vaan asetumme osaksi konflikteja.

Pullinen myöntää, että EU:ssa ja Eurossa on ”valuvikoja, joita unioni nyt korjaa”. Demokratiavajeesta kärsivä EU on kuitenkin korjannut vikojaan olemalla kuuntelematta kansalaisiaan. Euron valuvika on, että se yhdistää liian monta erilaista talousaluetta voidakseen olla toimiva valuutta. Tätä vikaa ei voi korjata kuin lopettamalla Euro tai siirtymällä liittovaltioon.

Liittovaltio ei ole se, mistä aikanaan äänestettiin.

Tämän kaiken valossa päädyn varsin erilaiseen lopputulokseen, kuin Pullinen: EU:ssa olemme vain osa EU:ta. Ilman EU:ta voisimme olla mitä vain.

-Stefan Holm

Itsenäisyyspuolue

Uudenmaanpiirin varapuheenjohtaja

Kansalaisaloite: Kansanäänestys Suomen EU- jäsenyydestä 

Neutraalia joulua kaikille!

Vapaa-ajattelijain liitto on tunnettu uskontojen suhteen esittämistään ”neutraaleista” kannanotoista. Viimeisin kyseisen järjestön esittämä kannanotto koskee koulujen joulujuhlia. Vapaa-ajattelijoiden mukaan koulujen joulujuhlien kuuluisi olla ”katsomuksellisesti neutraaleja”. Tätä perustellaan sillä, että Suomi on nykyään monikulttuurinen maa ja jokaisen olisi tunnettava olonsa tervetulleeksi.

Vapaa-ajattelijat vetoavat, että Suomessa on yli miljoona uskontokuntiin kuulumatonta ihmistä ja kymmeniä tuhansia muista kulttuureista tulleita. Loput noin neljä miljoonaa tulee siis Vapaa-ajattelijoiden mukaan pakottaa heidän makunsa mukaiseen ”neutraaliin” joulujuhlaan. Tämä siitäkin huolimatta, että perustuslaki turvaa jokaiselle oikeuden olla osallistumatta nykyiseen enemmistön kulttuurin mukaiseen juhlaan.

Allekirjoittaneelle jää myöskin epäselväksi, millainen tällainen katsomuksellisesti neutraali juhla sitten olisi. Mielikuvitukseni ei riitä keksimään yhtään ohjelmanumeroa, joka olisi sisällöltään niin neutraali, ettei siitä voisi joku loukkaantua. Toisia loukkaa Jeesus, toisia joulupukki ja joitakin molemmat.

Vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja Petri Karisma ja pappi Teemu Laajasalo väittelivät aiheesta YLE:n Aamu TV:ssä tiistaina 11.12. Väittelyn aikana Karisma mainitsee usean kerran Ranskan esimerkkinä maasta, jossa uskonnonvapautta käsitellään tavalla, johon Suomenkin tulisi pyrkiä.

Ranskassa onkin viime vuosina muun muassa kielletty uskonnollisten symbolien käyttö kouluissa, kasvohuntujen pukeminen julkisilla paikoilla ja näkyvä rukoileminenPariisin kaduilla. Tänä vuonna Ranskassa oli myös tapaus, jossa koulu lähetti oppilaansa kotiin liian pitkän hameen takia. Tämä viestitti kuulemma ”uskonnollisista arvoista ja oli siten provosoivaa”. Ranska on siis malliesimerkki maasta, jossa monikulttuurisuutta ja katsomuksellista neutraaliutta harjoitetaan kitkemällä kulttuureja, ei vapauttamalla niitä.

Tiukan väittelyn päätteeksi Karisma toteaa uskonnon olevan yksityisasia ”aivan kuten politiikka”. Tarkoittaako tämä siis, että Vaapa-ajattelijat haluavat kieltää myös itsenäisyyspäivän, YK:n päivän ja naistenpäivän viettämisen kouluissa?

Kuten pappi Teemu Laajasalo väittelyn aikana monesti toteaakin: koulujen joulujuhla on osa suomalaista perinnettä ja monille ihmisille tärkeä katsantokannasta riippumatta. Aivan kuten Suvivirsi kaikkine säkeistöineen. Niitä ei tule vesittää pienen aggressiivisen ateistiporukan takia.

Monikulttuurisuus on sitä, että monta kulttuuria elää rinnakkain sovussa - ei sitä, että julkinen tila on kulttuurineutraalia ja kulttuuria saa harjoittaa vain neljän seinän sisällä. Kulttuurien pakottaminen marginaaliin ei lisää niiden välistä dialogia vaan ennemminkin tekee niistä aggressiivisempia ja kärjistää näkemyseroja. Moni kansalainen tulee tietämättömyyttään syyttämään tästäkin Vapaa-ajattelijoiden ehdotuksesta maahanmuuttajia ja monikulttuurisuutta.

Ironisesta otsikosta huolimatta haluan kuitenkin toivottaa kaikille - myös vapaa-ajattelijoille - hyvää ja rauhallista joulua.

Stefan Holm

Helsingin Sanomat johdattelee äänestäjiä

Tänään 14.10 Helsingin sanomissa on artikkeli, jossa kunnallisvaaliehdokkaat on sijoitettu niin sanotulle arvokartalle.

Arvokartta on käyttökelpoinen väline avartamaan ihmisten muuten kovin lokeroivaa tapaa mieltää poliittisia puolueita. HS:n arvokartta on kuitenkin äänestäjiä johdatteleva. Perinteisten ”oikeisto-vasemmisto” ja ”liberaali-konservatiivi”-akselien lisäksi HS lanseeraa uuden ”vihreä-ei-vihreä”- akselin. Itse selvisin melko puhtain paperein (siihen nähden, mitä uskoisin suurimman osan äänestäjistä haluavan nähdä), mutta ehdokkaiden tällainen luokittelu on silti epäinformatiivista ja johdattelevaa.

HS:n arvokartta luokittelee ehdokkaita termillä, joka on vahvasti ideologisesti latautunut eikä sille ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Ottaen huomioon kuinka tärkeiksi keskiverto länsimaalainen kokee ympäristöasiat nykyään, kyseinen arvokartta voisi yhtä hyvin luokitella ihmisen akselilla ”hyvä-paha”.

Suomesta tuskin löytyy yhtään täysijärkistä ehdokasta, joka myöntäisi etteivät ympäristöasiat merkitse hänelle mitään. Silti itseään ympäristötietoisina pitävienkin ehdokkaiden välillä löytyy varmasti suuriakin näkemyseroja siitä, mikä on oikeasti ”vihreää”. Tällaisia vedenjakajia ovat esimerkiksi luomu-ruuan ekologisuus tai ilmastonmuutoksen aiheuttajat ja kuinka siihen tulisi reagoida.

Stefan Holm – VANTAA – Nro. 517

Itsenäisyyspuolue

Linkki HS:n uutiseen:

http://www.hs.fi/politiikka/HS+sijoitti+kuntavaalien+ehdokkaat+arvokartalle+mielipiteiden+mukaan/a1305606343277