Irti sodan uhasta

Joskus ihminen ottaisi mielummin vastaan väärässä olemisen häpeän, kuin näkisi ennustamansa pahimman skenaarion tapahtuvan. Juuri näin ajattelee moni vuosia EU:ta vastustanut kansalainen. Kaikki uhkakuvat, joita EU:n vastustajat ovat maalailleet, ovat toteutumassa mitä raskaimmalla tavalla.

Ensin tuli Eurokriisi. Sitten Ukrainan kriisi, jota seurasi Ukrainan sisällis-sota. Nyt meneillään on suurvaltojen taloussota. Mikäli pahimmat pelot toteutuvat, edessä sattaa olla suurvaltojen täysimittainen sota. Luoja meitä siltä varjelkoon.

Jokainen ymmärtää, että ilman Euroa ei olisi eurokriisiä. Harvempi ymmärtää, että ilman EU:ta ei välttämättä olisi Ukrainankaan kriisiä, eikä yllämainittua kauhuskenaariota. Tilanne Euroopassa on hyvin samankaltainen kuin ennen toisen maailmansodan syttymistä. Tuolloin totalitaarisiin ja imperialistisiin ideologioihin nojaavat Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto pyrkivät laajentumaan alueellisesti kohti toisiaan. Seuraukset ovat tunnetut.

Suoran analogian vetäminen EU:n ja Natsi-Saksan, sekä Neuvostoliiton ja Venäjän välillä olisi toki kohtuutonta, mutta yhtätläisyyksiäkin on. Kummankin järjestelmissä tunnustetaan olevan ”demokratiavaje”. Venäjän kohdalla imperialismin käsitettä ei tarvinne useimmille avata. Mutta vaikka EU:n kohdalla toimintavat ovat pehmeämpiä, vähintäänkin kulttuuri-imperialismiksi määriteltäviä hegemoniapyrkimyksiä ilmenee. Vai mitä muuten ovat jatkuvat toiveet muiden maiden - esimerkiksi Venäjän -  ”eurooppalaistumisesta” tai ”länsimaistumisesta”?

Suomi, joka muuten olisi tilanteeseen täysin osaton, joutuu EU-maana konfliktin eturintamaan. Molemminpuoliset talouspakotteet uhkaavat jo nyt tuhansia työpaikkoja, eikä loppua näy. Vuosikausia jatkuneet harhaväitteet, joiden mukaan EU-jäsenyys on välttämätön Suomen ulkomaankaupallenäyttäytyvätkin nyt melko ironisina. Ilman EU:ta Suomi voisi nauttia sekä Euroopan sisämarkkinoista, että Venäjän viennistä. Puhumattakaan siitä, ettei tarvitsisi miettiä, minkä maan alueilla ylihuomenna Norjaan toimitettavat USA:laiset raskaat panssarivaunut käyvät taistelunsa.

Sodan ei välttämättä tarvitse syttyä Suomen maaperällä, jotta suomalaista verta jouduttaisiin vuodattamaan. Joidenkin tulkintojen mukaan jo Lissabonin sopimus velvoittaa toisten EU-maiden sotilaalliseen tukemiseen. Nyt tätä käytetään Suomen NATO-jäsenyyden perusteluna. Herää kuitenkin kysymys, mihin NATO-jäsenyyttä tarvitaan, jos jo EU tuo turvatakuut? Tulkinnanvaraiset sopimukset ovat kuitenkin siitä katalia, että loppupeleissä niiden tulkinnasta voivat päättää suuret jäsenmaat omaksi edukseen. Myöskään NATO ei takaa hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle liittolaiselleen kuin”tarpeellisiksi katsomiaan keinoja”. Siitä, mitä tämä tositilanteessa tarkoittaa, ei ole takuita.

Siitä kuka lopulta on tähän kaikkeen syyllinen, voidaan käydä akateemista väittelyä loputtomiin. Se ei kuitenkaan muuta esimerkiksi Suomen tilannetta mitenkään. Suomi voi loppupeleissä vaikuttaa vain omaan tilanteeseensa, ja toivoisinkin oman maan kansalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden olevan tällä hetkellä päättäjiemme ensisijainen huolenaihe.