Vasemmistoliitto jätti hallituksen tiistaina 25.3.2014. Päätös oli oikea. Nyt ei ole kuitenkaan vielä oikea aika jaella pisteitä suoraselkäisyydestä. Ennen kuin pahanteosta palannutta lasta kehutaan, tämän tulee pyytää anteeksi ja katua.
Vasemmistoliiton hallituspolku on ollut kivinen. Alusta alkaen puoluetta ovat repineet sisäiset ristiriidat, jonka seurauksena kaksi kansanedustajaa erotettiin sen eduskuntaryhmästä. Toinen erotetuista yritettiin potkia ulos koko puolueesta. Monen mielestä puolueen ei olisi koskaan pitänytkään lähteä hallitukseen. Eikä ihme.
Vasemmistoliiton hallituskaudella on harjoitettu pääasiassa vähävaraisten asemaa heikentävää ja rikkaita hyödyttävää politiikkaa. Arvonlisäveroa on korotettu, subjektiivista päivähoito-oikeutta kavennettu, yhteisö- ja osinkoverouudistus vaikeuttaa pienyrittäjän asemaa ja hyödyttää suuryrityksiä, rahanpesusta epäiltyjä pankkeja on pelastettu verovaroin. Listaa voisi jatkaa pidempäänkin.
Hallituksesta lähtö ei myöskään vapauta Vasemmistoliittoa kokonaan moraalisesta vastuusta hallituksen tulevien toimien osalta. Emme voi näet tietää varmasti, olisiko nyt ilman Vasemmistoliittoa pahantekoaan jatkavaa hallitusta koskaan muodostettu ilman heidän panostaan hallitusneuvotteluissa. Pitkään jatkuneiden hallitusneuvotteluiden aikana nimittäin ehdittiin jo väläyttää hallitustunnustelijan vaihtoa.
Vasemmistoliitossa ei kuitenkaan osoiteta katumuksen merkkejä. Päinvastoin. Paavo Arhinmäki sanoo olevansa ylpeä puolueensa saavutuksista. Jokin aika sitten Arhinmäen ystävä ja toveri Jussi Saramo hehkuttikin hallituksen tekevän vasemmistolaisinta politiikkaa koko Euroopassa. Myös Arhinmäki totesi 14.12 Helsingin Sanomissa hallituksen tekevän vasemmistopolitiikkaa. Tätä taustaa vasten vaikuttaa kummalliselta, että ylpeyden aihe muuttui muutamassa kuukaudessa niin sietämättömäksi, että hallitus oli jätettävä.
Vain puoluejohto itse ja heidät läheisesti tuntevat voivat arvioida heidän toimiensa vilpittömyyttä. Ulkopuolinen voi kuitenkin nähdä, että juuri nyt oli Vasemmistoliitolle pelillisesti oikea hetki lähteä hallituksesta.
Juuri valmistunut sote-sopu lienee hallituksen tähän astisista saavutuksista juhlituin, jota sitäkään ei oltaisi saatu aikaan ilman opposition yhteistyötä. Tämä nosti Keskustan ja etenkin Perussuomalaisten osakkeita mahdollisiksi hallituspuolueiksi. Sen sijaan vähemmälle huomiolle jääneelle hallituksen jämäpuolueelle ja omiensakin hyljeksimälle Vasemmiostoliitolle on selvää, ettei sillä ole asiaa seuraavaan hallitukseen. Sote-sovun luoma yhtenäisen rintaman vaikutelma suo Vasemmistoliitolle tervetulleen mahdollisuuden poiketa rivistä luomaan pohjaa tulevalle oppositokaudelleen.
Myöskin eurovaaleja ajatellen paluu ”heikkojen puolustajaksi” on hyvin ajoitettu puolueelta, joka on ollut hallituksessa sitoutuneena kriisimaiden hengiltäkuristamispolitiikkaan.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset tulevat vaihtamaan päittäin valtakunnan virallisen vaarattoman opposition ja hallituksen jämäpuolueen paikkaa. Asetelma sopii kummallekin, sillä Perussuomalaisia vaivaa hallituskuume ja Vasemmistoliitto kaipaa kipeästi kunnianpalautusta.
Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset ovat maahanmuutto- ja seksuaalipoliittisia kysymyksiä lukuunottamatta melko samankaltaiset puolueet. Retoriikastaan huolimatta niissä tiivistyy suomalaisen yksipuoluejärjestelmän perusluonne: työväen hylännyt vasemmisto ja isänmaan hylännyt oikeisto. Ilman perustavanlaatuista sisäistä keskustelua ja uudistustyötä kumpaakaan ei voi pitää uskottavana vaihtoehtona nykypolitiikalle. Ennen tämän tapahtumista, kumpikin puolue luo parhaiten muutosvoimaa erottamalla jäseniään. Sekä Vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä erotetut Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho ovat voineet koko hallituskauden pitää kiinni vaalilupauksistaan puoluekurista piittaamatta. Myös Perussuomalaisista erotettu James Hirvisaari on kunnostautunut. Hän on tehnyt aloitteen suorasta demokratiasta ja Suomen EU- jäsenyyttä koskevan kansanäänestyksen järjestämisestä. Niin kauan kun tällaista ei tapahdu eduskuntapuolueiden riveissä, niitä ei kannata äänestää.
