tiistai 6. tammikuuta 2015

Tukea vaalityöhön


Hyvät lukijani,

kuten osa teistä varmaan tietääkin, allekirjoittanut on mitä todennäköisimmin ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa. Koska tulin hiljattain valituksi Itsenäisyyspuolueen Uudenmaan piirin puheenjohtajaksi, asetun ehdolle Uudenmaan vaalipiiriin, vaikka asunkin Helsingissä.

Valitettavasti en kuitenkaan kylve rahassa eikä puolueeni nauti rakenteellisesta korruptiosta, jota myöskin puoluetuiksi kutsutaan. Menestyäkseni vaaleissa, tarvitsen siis taakseni ihmisiä, jotka ovat valmiit uhraamaan pyyteettömästi aikaansa ja vaivaansa vaalityöni hyväksi.

Pyydän siis mitä nöyrimmin Sinua, arvon lukija, joka jaat kanssani edes yhden tavoitteen, apujoukkoihini tulevassa koitoksessa. Korostan, että en pyydä tekemään työtä itseni enkä edes puolueeni, vaan yhteisten tavoitteittemme, eli meidän kaikkien puolesta.

Tavoitteet

Minulle tärkein päämäärä politiikassa on rakentaa aidosti kansanvaltainen Suomi, jossa kenenkään ei tarvitse kärsiä puutetta. Mielestäni tästä tavoitteesta ollaan kaukana ja etäännytään kiihtyvään tahtiin.

·         Suora kansanvalta
Kansanvalta on kokonainen vasta, kun kansa voi päättää halutessaan mistä tahansa asiasta suoralla kansanäänestyksellä. Suomessa on otettava käyttöön Sveitsin mallinen suora demokratia.

·         Erotaan EU:sta
Kansanvaltaan liittyy myös erottamattomasti kansallinen itsemääräämisoikeus. Kansa voi pitää korkeinta valtaa omassa maassaan vain jos sen asioista päätetään maan rajojen sisällä. Euroopan Unionissa päätöksentekoa viedään jatkuvasti kauemmas sen kohteesta, kansalaisesta.

·         Yksilöiden loukkaamaton sananvapaus ja yksityisyydensuoja
Avoin päätöksenteko on mahdollista vain avoimen keskustelun kautta. Mikään mielipide ei voi eikä saa olla rikos. Oli asia mikä hyvänsä, totuus ei pelkää tarkastelua.

Kansalaisten vakoilua ei tule sallia sen enempää kotimaisten kuin ulkomaistenkaan toimijoiden taholta. Yksityisyydensuoja ja vapaus kulkevat käsi kädessä. Kansaa, jolla ei ole yksityisyyttä, on helpompi kontrolloida.

·         Hyvinvointivaltion uudelleenrakentaminen
Pohjoismainen hyvinvointivaltio on paras järjestelmä, mitä ihmiskunta on koskaan luonut. Sen alasajo on ollut tietoinen valinta - ei välttämättömyys. Hyvinvointivaltiota ei voi turvata tuhoamalla sitä. Uskottelut leikkaus- ja kurituspolitiikan välttämättömyydestä ovat luoneet itseään toteuttavan kierteen, joka on katkaistava.

Muun muassa näiden asioiden ajamiseen tarvitsen Sinun apuasi.

Tullakseen mukaan vaalityöhön, ei tarvitse olla aiempaa kokemusta tai minkään alan osaaja. Pelkkä halu kantaa kortensa kekoon riittää. Tarvitsen taustajoukkoihini niin jalka- kuin aivotyöläisiäkin. Ensimmäiset ovat ihmisiä, jotka ovat halukkaita kiertämään turuilla ja toreilla, sekä jakamaan mainoksia postilaatikoihin. Jälkimmäiset taas voivat olla ideoijia, koodaajia tai sosiaalisen median taitajia.

Myös lahjoitukset juuri avaamalleni vaalitilille ovat tervetulleita. Tilinumero löytyy tekstin lopusta.

Kuten sanottu, en ole rahamies enkä näin ollen voi maksaa työstä palkkaa. Jokaiselle avustaneelle on kuitenkin luvassa vähintään kiitollisuutta, kutsu vaalivalvojaisiin ja kortti ensi jouluna – parhaimmassa tapauksessa Eduskunnan leimalla.


Stefan Holm
Itsenäisyyspuolue Uudenmaan piiri ry.
puheenjohtaja
stefan.holm8@gmail.com
050 494 6711

Vaalitili:

IBAN: FI36 3939 0051 8307 50
BIC: SBANFIHH

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti